Uutiset
21.06.2010
Työpaikka: Asiantuntija Nanosovelluskeskukseen Kokkolaan
Kokkolassa sijaitseva, nanoteknologian kaupalliseen hyödyntämiseen tähtäävä Nanosovelluskeskus NAPCE etsii kasvavaan ryhmäänsä Asiantuntijaa / Tutkijaa osallistumaan NAPCEn käynnistämiseen ja toimintaan. Asiantuntijan tehtäviin kuuluu soveltavien tutkimusprojektien valmistelu, tuotekehityshankkeiden suunnittelu, sidosryhmäyhteistyö sekä tutkimustulosten kaupallistamiseen liittyvät asiat.
27.05.2010
Suomi ja Venäjä nanoteknologia-alan sijoitusyhteistyöhön
Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Russian Corporation of Nanotechnologies -yhtiö (RUSNANO) allekirjoittivat torstaina sopimuksen suomalais-venäläisestä nanoteknologia-alan sijoitusohjelmasta.
19.05.2010
Culminatum Innovation 15 vuotta innovaatioiden levittäjänä Uudellamaalla
Yritysten kilpailuetuna on yhä useammin innovaatioiden ja huippututkimuksen hyödyntäminen liiketoiminnassa. Uuden tiedon ja teknologian tulisi siirtyä entistäkin tehokkaammin suomalaisten yritysten kilpailueduksi, sillä muun muassa kehittyvien maiden markkinoiden voimistuminen tulee muuttamaan maailmantalouden rakennetta.
30.03.2010
Vastuullinen nanoteknologia ”täsmälääke” aikamme suuriin haasteisiin
Jyväskylä Innovation Oy:n koordinoiman Nanoteknologian klusteriohjelman nousukiito jatkui. Osallistuvien yritysten määrä kasvoi vuoden 2009 aikana yli 300:n, joista pääosa oli tavoitteen mukaisesti pk-yrityksiä. Klusterityössä oli mukana lähes 2 000 henkilöä. Klusterin seitsemän osaamiskeskuksen saama kuntarahoitus vuosina 2007–2009 on ollut yhteensä noin 2 M€ ja käynnistyneiden hankkeiden rahoitus oli yli 50 M€. Nanoklusterin ohjelmajohtajana on toiminut ohjelman alusta alkaen tekniikan tohtori Esko Peltonen.
26.03.2010
Elektroniikka- ja anturiteollisuus Uudenmaan nanotutkimuksen potentiaaliset hyödyntäjät
Uudellamaalla tehtävän nanoteknologiatutkimuksen potentiaalisimmat hyödyntäjät liiketoiminnassa ovat elektroniikka- ja anturiteollisuus. Toinen Uudenmaan nanoteknologian tunnistettu osaamiskeskittymä tukee lääketieteen diagnostiikan ja farmasian liiketoimintaa. Näiden teollisuudenalojen hyödynnettäväksi sopivaa osaamista löytyy erityisen paljon mittaamisen, tuotannon, pinnoitteiden ja nanomateriaalien alueelta.